torstai 22. tammikuuta 2015

Salaisuus-rintakoru

Työkaverin syntymäpäivälahjaksi tein halkaisijaltaan 3,5 cm rintakorun. Siniset terälehdet ovat kordieriittia ja kukan keskusta 4 mm:n stardust-metallihelmiä. Aluksi tarkoitus oli liimata ne hopeanväriselle korupohjalle, mutta vaalea metalli kuulsi ikävästi kordieriittien alta. Piti keksiä toinen vaihtoehto ja se on se salaisuus: tumma pyöreä osa on musta nappi, jonka keskustan syvennykseen metallihelmet upposivat niin, että ne ovat samalla tasolla kordieriittien kanssa. Takana on liimaamalla kiinnitetty rintakorulukko.

Tämä on kolmas koru, johon olen käyttänyt E6000-liimaa, joka on koruliimojen aatelia ja sen väitetään kestävän vaikka mitä. Saajalle ilmoitin, että kertoo heti, jos jokin osa irtoaa...!


Tervetuloa!

Kirjoittelin 'Tätituote' -blogia vuodesta 2007 lähtien, kunnes Vuodatuksen palvelin kaatui joskus vuonna 2012 ja parin, kolmen vuoden kuvat katosivat nettiavaruuteen. Into ei riittänyt ryhtyä etsimään ja lataamaan kuvia uudelleen (varsinkin, kun kuvia ei oltu erikseen nimetty) ja lisäksi olin varma, että kaikkia kuvia ei edes ole tallella. Bloggausinto siis hiipui, eikä minulla enää ollut paikkaa, josta tarkastaa, että mistä lehdestä olikaan löytynyt se malli, jonka avulla tein viime vuonna sen paidan.

Blogin painopiste tulee olemaan ompelu, neulominen, virkkaus ja korujen teko. Lisäksi esiintyy satunnaista langanvärjäystä ja kesäkudontaa. Ja sitten tietysti ne ideat, joiden toteuttamiseen tarvitaan jotain ihan muuta. Sekä mokat, jotka tietenkin täytyy esitellä omaksi opiksi ja muiden iloksi :D